Ohita valikko
Sofia Ribeiro ja Ines Oliveira Illusian oven edessä

”Hyvän tekeminen tuntuu hyvältä”

Vapaaehtoistyö kodittomien parissa on rentoa ja hauskaa, mutta myös silmiä avaavaa, kertovat Sininauhasäätiön Päiväkeskus Illusiassa vapaaehtoistyötä tekevät Ines Oliveira ja Sofia Ribeiro.
JAA

”On ollut pysäyttävää nähdä saman ikäisiä ihmisiä, jotka tulevat päiväkeskukseen hakemaan ruokaa tai käymään suihkussa. Ajattelen, että voisin itsekin olla siinä. Olen saanut perheen, joka on huolehtinut minusta. Päiväkeskuksessa käyvillä ihmisillä ei ole ollut samanlaista onnea elämässään”, pohtii asunnottomien päiväkeskuksessa vapaaehtoisena työskentelevä Ines Oliveira.

”On ollut pysäyttävää nähdä saman ikäisiä ihmisiä, jotka tulevat päiväkeskukseen hakemaan ruokaa tai käymään suihkussa.”

Portugalilainen Ines, 25, tuli Suomeen viime lokakuussa eurooppalaisen vaihto-ohjelman kautta, johon osallistumisen edellytyksenä oli työskentely jossain muualla kuin kotimaassa. Ines saa pientä taskurahaa ohjelman kautta. Suomen hän valitsi siksi, että täällä koronaepidemia on pysynyt melko hyvin hallinnassa, eivätkä rajoitukset olleet niin tiukat kuin monessa muussa maassa.

”Olen aina ollut kiinnostunut ihmisten auttamisesta ja puhunut intohimoisesti auttamisen puolesta. Sanoin jo lapsena, että haluan isona työkseni auttaa ihmisiä”, Ines nauraa.

Sofia Ribeiro, 26, päätyi Illusiaan vapaaehtoistyöhön koronapandemian myötä. Lentoemäntänä työskennellyt nainen muutti Suomeen, koska vieras kulttuuri kiinnosti häntä. Pandemian puhjettua työt lentoemäntänä loppuivat, ja tällä hetkellä hän työskentelee englanninkielisessä päiväkodissa.

“Minulle on tärkeää, että saan antaa jotain yhteiskunnalle.”

Brittiläisellä Sofialla oli ennen Suomeen tuloaan kokemusta vapaaehtoistyöstä kotimaastaan.

”Englannissa auttaminen tapahtuu yleensä kirkon kautta. Minulle on tärkeää, että saan antaa jotain yhteiskunnalle. Halusin nähdä, millaista kodittomuus on Suomessa. Vaikka täälläkin on ongelmia, suomalaisilla kodittomilla on todella hyvät olot moneen muuhun maahan verrattuna”, Sofia pohtii.

”Moni ei tiedä, että Suomessa on kodittomia”

Sofian mukaan vapaaehtoistyön tekeminen on hänen kotimaassaan Englannissa suositumpaa kuin Suomessa, mutta toki suureen maahan mahtuu myös enemmän ihmisiä, jotka haluavat auttaa.

”Suomessa moni ystävistämme ei edes tiedä, että täällä on kodittomia ihmisiä tai että päiväkeskuksia on olemassa. He vain olettavat, että yhteiskunta pitää ihmisistä huolen. Moni on myös sanonut, ettei Suomessa voi olla kodittomia, koska kylmän talven vuoksi kukaan ei selviäisi ulkona”, Sofia ja Ines kertovat.

Päiväkeskus tarjoaa asunnottomille ruokaa, lämpimän tilan sekä apua asiointiin. Päiväkeskuksessa työskentelevät ohjaajat auttavat kävijöitä viranomaisasioissa ja huolehtivat, että asunnottomat saavat heille kuuluvat tuet. Lisäksi ohjaajat tarkkailevat kävijöiden fyysistä ja henkistä terveydentilaa, ohjaavat ihmisiä tarvittaessa oikean avun piiriin ja voivat auttaa myös asunnon saamisessa.

Sofia ja Ines
Vapaaehtoistyön tekeminen on näyttänyt Sofialle (vas.) ja Inekselle erilaisen puolen suomalaisesta yhteiskunnasta.

Vapaaehtoistyö päiväkeskuksessa on melko yksinkertaista: Ines ja Sofia tarjoavat tulijoille ruokaa ja juttelevat niille, jotka puhuvat englantia. Englantia osaavia he voivat avustaa myös tietokoneen käytön kanssa.

”Päiväkeskuksen kävijöistä noin puolet puhuu englantia. Täällä käy myös paljon ulkomaalaisia, jotka ovat syystä tai toisesta tippuneet yhteiskunnan tukien ulkopuolelle”, Ines ja Sofia selvittävät.

Yksinkertainen kysymys ilahduttaa

Sofia kuvailee päiväkeskuksessa työskentely iloiseksi kaaokseksi.

”Ihmiset ovat hyvällä tuulella: joku syö, toinen on suihkussa ja kolmas odottaa vuoroaan suihkuun. Päiväkeskuksen työntekijät ja vakikävijät tuntevat toisensa hyvin ja vaihtavat kuulumisia”, hän kertoo.

”Moni on iloinen siitä, että joku katsoo silmiin ja kysyy, mitä hän haluaa.”

Ennen koronarajoituksia päiväkeskuksen kävijät saivat tulla sisään ja mennä miten halusivat. Koronapandemia toi päiväkeskukseen tiukemmat säännöt. Sisään pääsee vain kymmenen ihmistä kerrallaan, eikä päiväkeskukseen voi jäädä pitkäksi aikaa. Maskia on pakko pitää ja sen saa riisua vain aterioinnin ajaksi. Helsingin kaupunki tarjoaa päivittäin lämpimän aterian asunnottomille.

Päiväkeskuksessa käyvien asunnottomien ilahduttamiseen ei tarvita mitään kovin ihmeellistä.

”Moni on iloinen siitä, että joku katsoo silmiin ja kysyy, mitä hän haluaa”, Ines kertoo hymyillen.

Elämän varjopuolet

Sofia ja Ines nauttivat ihmisten kohtaamisesta, mutta asunnottomien parissa työskennellessä kohtaa väistämättä myös elämän nurjan puolen.

”Vapaaehtoistyössä olen nähnyt paljon ihmisiä, joilla on amputoitu raajoja. Aluksi luulin sen johtuvan siitä, ettei ihmisillä ole varaa terveydenhuoltoon. Sitten minulle selvisi, että ihmisiltä on jouduttu amputoimaan raajoja heidän huumeidenkäyttönsä vuoksi. Se sai minut tajuamaan, että päihderiippuvuus on todellakin paha sairaus, eikä käyttö ole oma valinta”, Sofia pohtii.

Huumeidenkäyttäjiltä voidaan joutua amputoimaan raajoja, jos suoneen tai raajaan ruiskutettu seos aiheuttaa infektion.

Sofia ei ollut aiemmin ymmärtänyt, miten vaikeaa päihdeongelmasta eroon pääseminen voi olla.

”Olin toki aiemminkin avoin mieleltäni ja ajattelin, että ihmisiä pitää auttaa. Täällä olen kuitenkin tajunnut, miten vaikeaa päihteistä irrottautuminen on. Ihmiselle ei voi vain sanoa, että ryhdistäydy, vaan toipuminen lähtee hänestä itsestään, ja se on pitkä prosessi.”

Inekselle oli yllättävää nähdä, että huumeriippuvaisille jaetaan Suomessa puhtaita neuloja.

”Minulle kerrottiin, että he käyttävät huumeita joka tapauksessa, joten on parempi, että heillä on puhtaat välineet. Tuntuu ristiriitaiselta, että huumeidenkäyttö on Suomessa laitonta, mutta silti ihmisille jaetaan välineitä käyttöön”, Ines pohtii.

Sekä Ines että Sofia muistuttavat, että ihmiset voivat olla asunnottomia monesta syystä. Kaikki asunnottomat eivät ole huumeidenkäyttäjiä tai työttömiä.

”Täällä käy esimerkiksi eräs todella hienosti pukeutunut, sivistynyt herra. Mies menetti kotinsa, koska hänen vaimonsa jätti hänet”, he kertovat.

Muiden auttaminen antaa itsellekin

Sofian mukaan moni suomalainen tarvitsisi enemmän tietoa siitä, missä ja miten vapaaehtoistyötä voi tehdä. Moni hänen ystävistään ei ole kuullutkaan mahdollisuudesta tehdä vapaaehtoistyötä asunnottomien parissa. Tiedon puutteen lisäksi yhteiskunnan rakenne on erilainen kuin monessa muussa maassa.

”Pohjoismaissa ihmiset ovat tottuneet turvautumaan yhteiskunnan apuun. Maissa, joissa byrokratia on monimutkaista eivätkä ihmiset saa tukea yhteiskunnalta, ihmiset ovat tottuneempia auttamaan muita ja ihmissuhteita arvostetaan enemmän”, Ines ja Sofia pohtivat.

Ineksen mukaan vapaaehtoistyö saa hänet tuntemaan itsensä hyödylliseksi. Muiden auttaminen antaa paljon myös itselle.

”Tulen tänne joka viikonloppu, enkä voi juhlia kavereiden kanssa myöhään. En tekisi tätä, jos en aidosti haluaisi. Opin koko ajan uutta ja täällä työskentely on saanut minut arvostamaan myös omaa elämääni enemmän”, Ines summaa.

”Tunnen itseni elinvoimaisemmaksi, kun saan auttaa muita.”

Sofia kertoo, että vapaaehtoistyön tekeminen on tehnyt hänet onnellisemmaksi.

”Tunnen itseni elinvoimaisemmaksi, kun saan auttaa muita. Teen vapaaehtoistyötä, koska hyvän tekeminen tuntuu hyvältä.”

 

Teksti ja kuvat: Matleena Merta