Ohita valikko
Teltta ruohikolla

Kenen hätä on suurin – hätämajoituspalveluissa ei toteudu yhdenvertaisuus

Yllättävän suuri joukko ihmisiä ei ole oikeutettu hätämajoitukseen Suomessa, Sininauhasäätiön päiväkeskusohjaaja Niina Arola kirjoittaa kolumnissaan.
JAA

Arvatkaa mitkä ovat ensimmäiset kysymykset, jotka esitän, kun muutaman yön, ehkä viikkoja Helsingin kaduilla yönsä viettänyt henkilö löytää tiensä päiväkeskukseemme ja kysyy apua hätämajoituksen löytämiseksi? Kysyn minkä maan kansalaisuus sinulla on ja mikä on kotikuntasi.

Ne ovat kriteerit hätämajoitukseen tässä kaupungissa. Syyksi ei riitä se, että on viettänyt yönsä pahvilaatikossa nukkumalla, kävellen Helsingin katuja tai maaten puistonpenkillä, jo liian kauan jaksaakseen enempää. Jotkut kävelevät koko yön. Se pitää lämpimänä, ja ehkä turvassa, ainakin paremmin kuin se, että istahtaa johonkin ja nukahtaa. Silloin tulee aika todennäköisesti ryöstetyksi tai raiskatuksi, jossain vaiheessa.

Mutta hätämajoitukset, ne eivät ole kaikille. Katujen ja kylmyyden armoilla olevat ihmiset eivät ole yhdenvertaisia avunsaannin suhteen.

Jotkut hankkivat teltan ja piilopaikan sille. Vihreissä vessoissa on vakiyöpyjät. Ihmiset piiloutuvat metsän suojiin tai parkkipaikoille, puistoihin, roskakatoksiin.  Kun seiniä ei ole, eikä kattoa, ei ole ikinä turvassa.

Näitä tarinoita on yhtä monta kuin asunnotonta. Mutta hätämajoitukset, ne eivät ole kaikille. Katujen ja kylmyyden armoilla olevat ihmiset eivät ole yhdenvertaisia avunsaannin suhteen. Heitä käännytetään hätämajoituksen ovelta kansalaisuuteen ja kotikuntaan perustuen.

Helsingin kaupungin linjauksen mukaisesti hätämajoitukset on tarkoitettu niille EU-kansalaisille, joiden kotikunta on Helsinki sekä EU-alueen liikkuvalle väestölle ja paperittomille.

Olen puhunut kymmenien ja taas kymmenien asunnottomien kanssa vuosien saatossa, ohjannut eteenpäin ja auttanut saamaan väliaikaista hätämajoitusta. Yllättävän suuri joukko heistä ei kuulu mihinkään. Heillä on väärä status, jotta he voisivat saada väliaikaista hätämajoitusta. Ei riitä, että on joutunut onnettomaan tilanteeseen syystä tai toisesta. Ei riitä, että on kadulla yöt. Helsingin kaupungin linjauksen mukaisesti hätämajoitukset on tarkoitettu niille EU-kansalaisille, joiden kotikunta on Helsinki sekä EU-alueen liikkuvalle väestölle ja paperittomille.

Olen usein ikävän uutisen kertoja.

Päiväkeskukseen saapuu vetolaukkuineen siisti mies. ”Olen ollut 45 yötä kadulla, voitko auttaa?” Selvitystyön jälkeen kerron hänelle, että kaupungin hätämajoitukset eivät ota häntä sisään. Jatkan: ”Mutta ainahan voit yrittää. Varaudu siihen, että he eivät ota sinua.”

Kun hän tulee seuraavana aamuna takaisin pettyneenä, kerron olevani pahoillani. Kysyn: ”Haluatko makuupussin?”

Juoksutan väsynyttä ihmistä jonnekin ovelle kuulemaan, että se ei aukene hänelle. Käsken kokeilemaan, koska joskus joku on päässyt, vaikka kansalaisuus ja kotikunta ovat olleet vääriä. Kun hän tulee seuraavana aamuna takaisin pettyneenä, kerron olevani pahoillani. Kysyn: ”Haluatko makuupussin?”.

Pitäisi olla vain yksi peruste tarjota väliaikainen hätämajoitus ja se peruste on hätä. Minulta on rukoiltu: ”Voitko järjestää edes yhden yön jossain?”. Eräs ryöstön myötä asunnottomaksi joutunut vanhempi herra ei voinut mitenkään ymmärtää, että tehtyään yli neljä vuotta töitä pääkaupunkiseudulla maksaen veroja, hätätilanteeseen jouduttuaan hän ei ollut virallisesti oikeutettu hätämajoitukseen. Miehen passi, ajokortti, lompakko ja puhelin oli ryöstetty. Hän menetti työnsä ja sen myötä asuntonsa. Passia piti odottaa suurlähetystöstä kolme viikkoa.

”Miksi kukaan ei auta?” kysyi tämä veroja Suomeen neljä vuotta maksanut mies.

Tänö syksynä joillekin kohtaamilleni ihmisille järjestyi jokin majapaikka joksikin aikaa, myös tälle vanhemmalle herralle. Ja kyllä, homma oli tai on juuri yhtä selkeää kuin edellinen lause – jollekin ehkä järjestyy jotain joskus. Tämä ei ole yhdenvertaista muihin vastaavassa tilanteessa oleviin verrattuna. On epäselvää ja vaikeaa järjestää asunnottomalle palvelua, jota ei ole olemassa.

Me palveluihin ihmisiä ohjaavat toivoisimme kuitenkin, että linjaus olisi yhtenäinen, jatkuva ja selkeä – että hätämajoitus kuuluu kaikille niille, joiden vaihtoehdoksi jää katu.

Ainoa oljenkorsi on tämän talvikauden osalta VVA ry:n ylläpitämä yökeskus Kalkkers, jossa 15 asunnotonta  voi levätä yön, kansalaisuuteen ja kotikuntaan katsomatta. Patjoja heillä ei kylläkään ole, vaan lepotuolin tapaiset istuimet. Se on inhimillistä – jos ihmisellä ei ole muuta yöpaikkaa, voi yökeskukseen mennä ilman muuta statusta kuin hätä.

Kunnan tehtävänä on tarjota sekä sosiaalihuolto- että yhdenvertaisuuslain mukaan tarvittavat hätämajoituspaikat kaikille tarvitseville. Näin Asunnottomien yön kynnyksellä toivoisi, että tämä selkeä epäkohta hätämajoitusten osalta korjattaisiin ja palvelu saataisiin mahdolliseksi kaikille sitä tarvitseville hädänalaisille. Viimeisimmän tiedon mukaan hätämajoitukseen Helsingissä pääsee kuka tahansa, koska tilaa on ollut. Me palveluihin ihmisiä ohjaavat toivoisimme kuitenkin, että linjaus olisi yhtenäinen, jatkuva ja selkeä – että hätämajoitus kuuluu kaikille niille, joiden vaihtoehdoksi jää katu.

 

image.alt
Päiväkeskusohjaaja, Sininauhasäätiö
Niina Arola