Kodittomuus aiheuttaa kierteen, joka on täynnä häpeää sekä traumaattisia ja minäkuvaa rikkovia kokemuksia

Erityisen haavoittavaa kodittomuus on nuorten naisten kohdalla, kirjoittaa asunnottomia naisia pro gradu -tutkielmaansa haastatellut sosiaalityöntekijä Martta Viisanen.
JAA

”…et se on semmonen paikka missä niinku joutuu semmosen räjähdyksen kohteeksi…niinku mielellisen räjähdyksen, että pidä kiinni mistä pystyt…” Näin kuvailee 25-vuotias Tuuli kodin menetystä ja kodittomuuden alkamista.

Haastattelin pro gradu -tutkielmassani viittä 24–25-vuotiasta naista, jotka olivat kokeneet pitkäaikaiskodittomuuden. Kasautuneet psykososiaaliset ongelmat vaikeuttivat elämänhallintaa ja johtivat kodittomuuteen. Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset, uupumus, yksinäisyys ja taloudelliset ongelmat kasautuivat itsenäistymisvaiheeseen aiheuttaen tapahtumaketjun, joka johti kodin menettämiseen. Kodin menettämisestä alkoi negatiivinen kierre, joka särki naisten minäkuvaa, rikkoi sosiaaliset suhteet, aiheutti fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä johti tapahtumiin, jotka olivat naisille traumaattisia.

Kodittomuuden raskas arki

Kodittomuus lisäsi nopeasti naisten päihteiden käyttöä, sillä kodittomuuden arkea on vaikeaa sietää selvin päin. Päihteiden käyttäminen katkaisi naisten suhteet perheeseen ja ystäviin sekä aiheutti irrallisuuden tunteen itsestä ja muista. Päihteiden käyttäminen ja kodin puuttuminen veivät naiset nopeasti päihteitä käyttäviin porukoihin, sillä yöpaikkaa ei ollut muualta tarjolla. Katumaailman ihmissuhteet ovat pinnallisia, epäluotettavia ja niihin liittyy hyväksikäyttö. Sekakäyttö tekee arjesta kaoottisen, ja hallinta omasta elämästä katoaa.

Kodittomuuden arkeen naisten kohdalla liittyvät jatkuva liikkeellä oleminen, väsymys, turvattomuus, väkivallan pelko, oman tilan puute ja yksityisyyden katoaminen. Omia arkirutiineja terveyden ja hyvinvoinnin suhteen ei voi ylläpitää kadulla. Itsestä huolehtiminen jää toissijaiseksi asiaksi, kun päihteiden käyttö muuttuu riippuvuudeksi, joka säätelee arjen jokaista asiaa.

Myös väkivallan kokemukset olivat osa naisten arkea. Ne olivat traumaattisia ja aiheuttivat pelkoa, turvattomuutta ja haavoittuvuutta. Kodittomien kohtaama väkivalta on monesti yllättävää ja ennalta-arvaamatonta. Väkivallan kohteeksi joutuminen aiheuttaa häpeää ja syyllisyyttä. Omista kokemuksistaan on vaikeaa kertoa, sillä myös kodittomuuden kokemus on häpeällinen. Väkivalta on päihdepiireissä hyväksytty ja ”normaali” toimintapa hoitaa asioita, jotka usein kietoutuvat huumeiden hankintaa ja niihin liittyviin velkoihin. Kadulla koetut kokemukset vaikuttivat naisten minäkuvaan särkevästi ja käsitys omasta pystyvyydestä mureni. Epänormaaleista asioita ja kaltoin kohtelusta tuli normaali osa arkea. Naiset kokivat väkivaltaa usein myös parisuhteissa, joista haettiin turvaa kodittomuuden ja päihdemaailman keskellä. Parisuhteet osoittautuivat kuitenkin yhdeksi fyysisen väkivallan, erilaisen hyväksikäytön sekä henkisen väkivallan kuten alistamisen ja mitätöinnin paikoiksi.

Kodittomuuden leima

Kodittomuus yhdistettynä mielenterveys- ja päihdehäiriöihin sekä heikkoon taloudelliseen tilanteeseen asettaa nuoret naiset haavoittuvaan asemaan sekä tilanteeseen, jossa he harhailevat palvelujärjestelmässä saamatta kokonaisvaltaista apua ja tukea.

Kodittoman ja päihderiippuvaisen stereotypiat ovat edelleen vahvoina myös ammattilaisten mielessä. Naiset kertoivat kohdanneensa poiskäännyttämistä, tilanteensa vähättelyä, voivottelua, moralisointia ja nuivaa kohtelua. Osittain tämän takia avun saaminen ja siihen sitoutuminen olivat vaikeaa. Traumaattiset kokemukset aiheuttivat näköalattomuutta, toivottomuutta ja elämän merkityksettömyyttä. Poiskäännyttäminen aiheutti pettymyksen ja turhautuneisuuden tunnetta. Kaikki nämä kokemukset vaikeuttivat avun hakemista ja kykyä sitoutua siihen.

Nähdyksi tulemisen voima

Monesti kodittomissa nähdään päihteiden käytön kokonaistilannetta salaileva, motivaation kadottanut, rikoksia tekevä ja aggressiivisesti käyttäytyvä henkilö, joka ei sitoudu mihinkään. Tämän kaltainen kuva itsestään ei imartele ketään. Häpeä on tunnetila, joka vaientaa nuoret naiset. He eivät osaa kertoa kokonaistilanteestaan, eivätkä näe tai yksikertaisesti tiedä mitä vaihtoehtoja heillä on. Naisten näkeminen toisenlaisina kuin stereotypia olettaa on muutoksen kannalta tärkeä asia. Jokaisen nuoren naisen näkeminen arvokkaana ja heidän kunnioittamisensa tilanteesta huolimatta antaa tilaa ajatukselle, että elämäntilanne voi muuttua. Nuorissa naisissa on voimaa, ideoita ja lahjakkuutta, joka on jäänyt kodittomuuden alle.

Vaikka naisten on itse tehtävä valinnat ja otettava vastuu, on työntekijöiden vastapuheella ja vierellä kulkemisella on suuri merkitys. Pelkkä oma motivaatio ei riitä laaja-alaisten ongelmien keskellä muutokseen. Pienillä interventioilla, konkreettisella avulla ja työntekijöiden arvostavalla suhtautumisella on kuitenkin rohkaiseva ja kiinnipitävä merkitys, joka vie kohti muutosta. Ronjan sanoin:

”…niin mulla on niinku silleen semmonen kuitenkin hyvyys mielessä säilynyt koko ajan että se voi olla mikä tahansa mikä pelastaa koko ajan…et se mikä vie sinne normaaliin elämään mistä pidän kiinni…”

Kodittomuuden tilannetta ei kuitenkaan muuta mikään muu kuin oma koti. Oman kodin kautta rakentuu turvallisuus, oma tila, elämänhallintaa tukevat arkirutiinit ja nuorten naisten minäkuva. Oman tilan kautta on mahdollista lähteä miettimään elämän uudelleen järjestämistä ja ongelmien ratkaisua. Koti mahdollistaa unelmoinnin, haaveet ja tulevaisuuden suunnittelun sekä toteutuksen. Ilman kotia ei ole mitään muutakaan.

Kirjoittajan Pro gradu -tutkielma ”Se on ihan kaikki kaikessa, että on koti” : nuorten naisten kokemuksia kodittomuudesta ja sen merkityksistä on luettavissa Lapin yliopiston tietokannassa >> 

Yhteiskuntatieteiden maisteri, Lapin yliopisto
Martta Viisanen