Sanna Rönnberg päätti lapsena, ettei ikinä juo. Nuoruuden kokeilut johtivat kuitenkin päivittäiseen juomiseen, kunnes ongelmakäytön myöntäminen ajoi lopettamispäätökseen kolme vuotta sitten.
Oululainen Sanna Rönnberg eli artisti Sana, 28, istuu lempikahvilassaan Hallituskadulla. Ravintolatyöstä vapaapäivää viettävä artisti siemailee teetään.
Rönnberg on yksi ahkerimmista päihteistä puhuvista ihmisistä Pohjois-Suomessa. Runsaat kolme vuotta sitten Rönnberg päätti, ettei koske enää päihteisiin. Seuraavana vuonna läheinen ystävä kuoli päihteisiin. Siitä hetkestä alkoi puhuminen.
Hän on kertonut useassa eri haastattelussa omasta päihteidenkäytöstään, tehnyt kappaleen menehtyneen ystävänsä muistolle ja käy esiintymässä ja puhumassa päihteistä kouluissa ja nuorisotaloilla. Rönnbergille tulee Facebookin kautta päivittäin viestejä, etupäässä nuorilta. Hän yrittää vastata jokaiseen, vaikka tuntee olonsa välillä riittämättömäksi.
– Nuorimmat, joilla on päihteiden kanssa ongelmaa, ovat vasta 12-13-vuotiaita. Se on hälyttävää. Juttelen kuitenkin aina heidän kanssaan, sillä ajattelen, että jos he eivät kenellekään muulle uskalla puhua niin ainakin minulle sitten.
Samalla Pudasjärven reissulla vieläkin
Rönnbergin lapsuudenkoti oli Espoossa. Kumpikin vanhempi joi. Isä raitistui jo kun Rönnberg oli lapsi, äitinsä kanssa hän ei ole juuri tekemisissä.
– Koska olin nähnyt minkälaista se on, niin en halunnut itse koskea alkoholiin. Teini-iässä tutustuin kuitenkin vanhempaan poikaan enkä kehdannut jostain syystä kertoa hänelle, etten ole koskaan juonut. Niinpä hänen seurassaan join ensimmäistä kertaa. En oikein muista siitä kerrasta muuta kuin oksentamisen liikkuvasta autosta moottoritielle. Sen jälkeen alkoholin käyttö oli minulle tosi helppoa. Siitä tuli jokapäiväistä.
Koulu meni penkin alle eivätkä ovet jatko-opiskeluun auenneet. Kahdeksannella luokalla aloitettu rap-biisien tekeminen vei Rönnbergin keikalle Pudasjärvelle 2006.
– Olen käytännössä sillä reissulla vielä. Jämähdin tänne, Rönnberg nauraa.
Juominen jatkui pohjoisessa. Rönnberg sai musiikin tekemisensä ensimmäisinä vuosina miljoonia kuunteluja kappaleilleen Mikseri.net -sivustolla, mutta päihteiden jokapäiväisen käytön myötä luovuus kuihtui.
– En pystynyt tuottamaan mitään, ei tullut ajatuksia.
Seinä tuli vastaan
Ensimmäisen kerran Rönnberg alkoi huomata juomisessaan häikkää jo parikymppisenä, kun hän peilasi sitä silloisen poikaystävänsä alkoholinhuuruiseen elämään.
– Hän oli ei ollut juodessaan oma itsensä, vaan katoili ja oli aggressiivinen. Olin kolme kuukautta juomatta, mutta vain todetakseni, että ahaa, minullahan ei siis ole ongelmaa, koska pystyin lopettamaan.
Pahimmillaan Rönnberg aloitti juomisen heti aamusta. Työttömyyden myötä alkoi myös kertyä velkoja, kun elämää piti rahoittaa pikavipeillä. Kun töitä taas oli, ei pieni palkka riittänyt kuin korkojen maksamiseen. Lopulta hän uskaltautui olemaan rehellinen.
– Ensimmäistä kertaa ikinä tajusin ja myönsin että juomiseni on ongelma. Sen myöntäminen ratkaisi kaiken.
Rönnberg kirjoitti kaikesta isälleen. Isä maksoi pikavipit pois.
– Isäni sanoi, että hänen isänsä auttoi häntä aikoinaan ja nyt oli hänen vuoronsa auttaa minua. Lyhennän lainaa hänelle, mutta nyt ne järkyttävät korot ovat poissa. Ne olisivat varmasti vieneet lopulta kämpän alta.
Kaikkein tärkein palasi
Alussa käveleminen luonnossa toi Rönnbergille mielihyvää. Se auttoi myös ahdistukseen.
– Moni juo siksi, että on ahdistavia ongelmia ja niitä haluaa lykätä. Mutta se juuri on typerintä. Ongelmat pitäisi käsitellä heti.
Vähitellen myös kaikista tärkein eli musiikki palasi.
– Alkoholi oli myrkyttänyt sen, mikä oli aina ollut mun intohimoni. Ennen myös halusin miellyttää kaikkia, nyt puhun paljon suorempaan biiseissä. Se on ollut miehille sallittua vuosikymmeniä. Naisilla taas ei vieläkään oikein tunnu aina olevan oikeutta suorasanaisuuteen. Jotkut saattavat hätkähtää, mutta minulle on tärkeää olla puhua juuri sitä kieltä, mitä ihmiset käyttävät.
Kävelemme kahvilasta Rönnbergin kanssa sadan metrin päähän, missä on hänen työpaikkansa, Oulun vanhin ravintola Sarkka. Miltä tuntuu työskennellä ravintolassa raittiina?
– Ei se ole hankalaa, enää. Alussa ajoittain katsoin himoten alkoholia, mutta se fiilis meni nopeasti ohi. Mietin välillä työtä tehdessä, että juuri tämän takia en juo. Voin mennä myös vapaa-ajalla baariin, laulaa ja tanssia. Seuraavana aamuna kun herään, eikä ole lainkaan huono olo. Elämä on niin paljon siistimpää.
Juttu on julkaistu Sininauhaliiton TOIVO-lehdessä.
Teksti: Satu Mustonen
Kuvat: Toni Manninen ja Satu Mustonen
Lue lisää TOIVON toipumisteemaisesta numerosta 4/2018 ->