"Opin asiakkaitteni vahvuudesta"

Sininauhaliiton Toivo-lehti tapasi lehteen kymmenen vuotta sitten haastatellun Jaana Arpalahti-Kolun ja kysyi mitä kuuluu.
JAA

Siinä hän taas menee, reppu selässään. Ensin raitiovaunulla Töölöstä rautatieasemalle ja sieltä eteenpäin asiakkaan luokse Vantaalle.

Jaana Arpalahti-Kolun työ on liikkumista paikasta toiseen. Hän työskentelee Sininauhasäätiön jalkautuvassa asumis- ja palveluohjaustiimissä, nyt jo 11:ttä vuotta.

– Asiakkaat, jotka ovat vaikuttaneet elämääni ja toivottavasti myös päinvastoin, voi laskea sadoissa. Kun kuulee heistä hyviä uutisia, se antaa todella paljon omaan työhön.

Arpalahti-Kolua haastateltiin Toivo-lehteen kymmenen vuotta sitten. Ihanaa päästä sisään ihmisten elämään, tuoreehko kokonaisvaltainen isännöitsijä huokasi tuolloin.

–  Edelleen se tuntuu hyvältä. Opin siitä vahvuudesta, mitä asiakkailla on. Monet heistä ovat olleet tosi pahassa tilanteessa ja kuitenkin puskeneet sieltä läpi. Ajattelen, että kun menen heidän luokseen, olen heidän maaperällään. Olen vieras ja arvostan heidän yksityisyyttään.

Digitalisaatio on tuonut töihin joitakin muutoksia kymmenen vuoden takaisesta ajasta.

–  Käytämme nykyään ohjelmaa, jolla voi seurata reaaliaikaisesti vuokria ja hoitaa kiinteistöpuolen asioita, kuten korjaustarpeita. Maksuvaikeuksiin voi tarttua heti eli asiakkaan elämän saa sitten tarvittaessa myös raiteille aiemmin.

Älä koskaan jämähdä

Arpalahti-Kolun aikana Sininauhasäätiössä on ollut kuusi toimitusjohtajaa, seitsemän lähiesimiestä ja kymmeniä työkavereita.

–  Nauroimme juuri parin muun pitkäaikaisen työntekijän kanssa, että olemme tällaisia dinosauruksia. Nykyäänhän puhutaan, että seitsemän vuotta samassa työpaikassa olisi hyvä enimmäisaika, ettei jämähdä. Mutta en kyllä ole jämähtänyt.

No ei , pikemminkin voisi sanoa, että kiirettä on pitänyt. Arpalahti-Kolu on ehtinyt valmistua sosionomiksi ja tehdä opiskeluun kuuluvat pitkät harjoittelut SPR:n vastaanottokeskuksessa ja Kyproksella, olla mukana liikkuvan päiväkeskuksen kokeilussa Tuusulassa ja valmistua vielä ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.

–  Välillä tietysti toivoisi, että se opiskelu näkyisi työn kuvassa. Omassa tiimissä me kyllä tuemme toisiamme ja arvostamme sitä, että jokainen kehittää itseään.

Mikään ei ylitä itsemääräämisoikeutta

Kaikkia ei voi auttaa, Arpalahti-Kolu mietti vuonna 2008.

–  Kunnoitan itsemääräämisoikeutta oikeastaan vielä enemmän nyt, kun olen opiskellut. Jokaisella on valta päättää omasta elämästään. Se on vain hyväksyttävä. Ei kukaan minunkaan elämääni ja taustojani tuntematon voi alkaa minua määräilemään. Voin tarjota vaihtoehtoja asiakkaalle, kysellä mielipidettä. Heittämällä pallon hänelle suunta voi joskus muuttua.

Kymmenen vuotta sitten suurin osa Arpalahti-Kolun asiakkaista oli alkoholin ongelmakäyttäjiä.

–  Nyt on enemmän sekakäyttäjiä, huumeidenkäyttäjiä ja peliongelmaisia. Asiakkaiden velkakierteet ovat syventyneet. Rahat eivät riitä ja ruokaa joutuu hakemaan leipäjonosta. Sähköjä laitetaan myös enemmän ihmisiltä poikki kuin silloin.

“Miksi niillä on kännykät mukanaan?”

Vastaanottokeskuksessa työkokemusta kartuttaneelle ammattilaiselle silmään on pistänyt myös maahanmuuttovastaisuuden lisääntyminen.

– Kuulen välillä asiakkailtakin näitä kysymyksiä, että miksi ne saavat sossusta enemmän ja miksi niillä on mukana kännykät ja korut. Olen kysynyt, että mitä itse ottaisit mukaan, jos pitäisi lähteä sotaa tai väkivaltaisuuksia pakoon. Eiväthän he mistään savimajoista ole kotoisin.

–  Harjoittelussa vastaanottokeskuksessa hätkähdytti se, että siellä oli joka paikassa turvakameroita. Ei turvapaikanhakijoiden vaan naapuruston takia. Tuntui aika pahalta ajatella, että työntekijöitä ja asukkaita piti suojella meiltä kansalta. Mutta enemmän se porukka taitaa olla äänekästä kuin isoa.

Nimmarit Brucelta

Vuoden 2008 jutussa asiakas kutsuu Arpalahti-Kolua hevariksi. Entä nyt?

–  Joulukuussa jonotin pari tuntia Bruce Dickinsonin nimmaria kirjaan. Ei siellä kauhean montaa minun ikäistäni naista näkynyt. Ja ensi kesänä pitää mennä tietenkin taas Sweden Rockiin, Arpalahti-Kolu toteaa.

Sekin on siis pysynyt samana. Mutta muutaman päivän päästä haastattelusta sähköpostiin on tullut viesti häneltä.

Huomenta! Musta tuli meidän tiimin esimies viime viikon lopulla. Nyt “jämähtäneisyyteen” tuli jotakin muutosta 😃. Terkuin, Jaana

 

 

 

teksti Satu Mustonen
kuva Minja Laurila