Suomi sitoutui vuonna 2010 vähentämään köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien ihmisten määrää 150 000:lla vuoteen 2020 mennessä. On selvää, ettei tavoite toteudu. Pienituloisten toimeentuloa ovat viime vuosina vaikeuttaneet perusturvaetuuksien leikkaukset ja jäädytykset. Tapasimme yksin asuvan Valtteri Karlingin ja kuuden lapsen yksinhuoltajaäidin Sannan. Kysyimme, miten he pärjäävät arjessa ja mitä he ajattelevat tulevaisuudestaan.
On arvioitu, että pääkaupunkiseudulla yksin asuva alle 45-vuotias pärjää vähimmillään noin 1 380 eurolla kuukaudessa, muualla Suomessa noin 1 130 eurolla*. Arviolta kahdeksan prosenttia eli noin 440 000 suomalaisista elää alle tämän summan. Niin myös haastateltavamme.
Keravalainen Valtteri Karling, 26, tuli mukaan Sininauhaliiton Ruokajonosta osallisuuteen -hankkeeseen viime talvena. Sosiaalityöntekijä oli ehdottanut osallistumista.
– Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, koska olin juuri eronnut parisuhteesta ja kaipasin tekemistä. Autoin keittiössä ja katoin pöytiä. Mutta ei se ollut ihan minun juttuni. Ja nyt se on loppu.
Etelä-Savossa pienessä kylässä asuva Sanna, 35, on myös ollut Sininauhaliiton Ruokajonosta osallisuuteen hankkeen asiakas. Sanna on jo toteuttanut yhden haaveensa ja päässyt opiskelemaan hotelli- ja catering-alaa, mutta opinnot keskeytyivät, kun hän tuli raskaaksi.
– Minun olisi paljon helpompi saada töitä, jos olisi jokin koulutus. Elämä ei olisi mennyt näin, jos olisin jättänyt tekemättä lapset.
Elämää tukien varassa
Karling asuu yksin Keravalla ja käy silloin tällöin kaupungin työpajassa. Iltalukion opinnot ovat kesken. Hän elää toimeentulotuella ja asumistuella, tulot ovat noin 500 euroa kuukaudessa.
– Olen iltalukiossa, mutta kirjat ovat aika kalliita maksella toimeentulotuella.
Karling on hakenut töitä, mutta ilman koulutusta ja työkokemusta pelkillä papereilla on vaikeaa päästä haastatteluun.
– Vaikka hakemani työt eivät mielestäni ole aina edes olleet sellaisia, mihin koulutusta tarvitsisi, ei ole kutsua tullut. Joskus olen saanut jotain töitä pelkällä osaamisella. 2017 olin puoli vuotta työharjoittelussa Setlementissä ja kirjoitin juttuja heidän lehteensä.
Sannan tulot koostuvat äitiyspäivärahasta, lapsilisistä ja elatustuesta. Nyt tulot ovat 2700 euroa, mutta kun äitiyspäiväraha loppuu, tulot tippuvat 2000 euroon kuussa.
– Varmaan voisin saada toimeentulotukea, mutta en ole moneen vuoteen hakenut. Siinä on minulle jokin kynnys. Ehkä se, että ennen olisi pitänyt mennä sosiaalitoimistoon, nythän sen kyllä myöntäisi Kela. Minusta tuntuu, että on ihmisiä, jotka vielä enemmän tarvitsevat sitä tukea. Sekin vaikuttaa, että ajattelen töissä käyvien ihmisten kuitenkin maksavan sen verotuksessa.
Kukaan ei ole oman onnensa seppä
Suomessa köyhyydellä on periytyvä luonne. Eri tutkimusten mukaan toimeentulotukea saaneiden perheiden lapsilla on muiden perheiden lapsia suurempi riski päätyä köyhäksi aikuistuttuaan. Toimeentulovaikeudet ja epävarmuus myös aiheuttavat usein vanhemmille ahdistusta ja masennusta, joka heijastuu lasten elämään muilla elämän alueilla.
Karlingin mielestä elämä alkoi hankaloitua, kun hän oli koulussa. Opettajat eivät ymmärtäneet. Vanhemmat erosivat, ja Karling muutti isänsä luokse 16-vuotiaana.
– Tavallaan muutin silloin omilleni, sillä siitä eteenpäin vastasin itse omista tekemisistäni. Isän elämä meni hieman sivuraiteille, kun hän jäi työttömäksi. Kun ansiosidonnainen loppui, tulot laskivat tosi paljon eikä hänellä ollut oikein varaa elättää minua.
Isän asunto oli neljä kertaa häätöuhan alla. Viidennellä se meni alta. Karlingista ja hänen isästään tuli asunnottomia.
– Siinä oli kuitenkin se hyvä puoli, että sain heti oman kämpän. Olin sitä ennen ollut kaksi vuotta asuntojonossa. Minulla ei ollut päihdeongelmia tai mitään ongelmia poliisin kanssa. Mutta aloittamani ravintolakoulun jätin kesken. Opiskelu oli vaikeaa silloin isän luona asuessani.
Sanna kertoo olevansa itsekin isosta perheestä.
– Minulla on yhdeksän sisarusta. Äitini kasvatti meidät, sillä isäni oli alkoholisti. Olen mennyt tavallaan äitini jalanjälkiä. Mulla on kuitenkin iso tukiverkosto. Lasten mummo auttaa, ja mulla on ystäviä paljon.
Köyhyys aiheuttaa yksinäisyyttä ja syrjään vetäytymistä. Karling toteaakin, että suurimmaksi osaksi päivät ovat puuduttavia.
– Minä vietän päiväni sillä lailla, että yritän selvitä. Ei ole tavallaan mitään pointtia. Tuntuu kuin istuisin pakkolaitostuomiota tai vähintäänkin ehdonalaista, koska en poistu paikkakunnalta kuin hyvästä syystä. Minulla ei ole tuttavia muualla, ei ole siis syytä eikä varaa. Tähän on turtunut, niin ei tee mielikään lähteä muualle.
Köyhyys myös stressaa ja vaikuttaa ihmissuhteisiin.
– Minun ja naisystäväni suhde loppui mielestäni, koska olimme kumpikin työttömiä. Ei suhde voi kestää, jos katsoo toisiaan 24 tuntia vuorokaudessa, Karling toteaa.
Toisaalta myös hankalat tilanteet henkilökohtaisessa elämässä voivat vaikeuttaa eteenpäin pääsemistä työ- tai opiskelu-uralla. Sanna tiedostaa, että hankala suhde lasten isään vaikuttanut elämään.
– Se on ollut sellainen on-off-suhde. Kaikilla lapsilla on tämä sama isä, mutta emme ole koskaan asuneet yhdessä lyhyttä kokeilua lukuun ottamatta. Kyllä omaan mieleeni on tietenkin vaikuttanut se, että ei ole sellaista normaalia parisuhdetta.
Kituuttelua ja pärjäämistä
Karling viettää päivänsä niin, että yrittää nukkua mahdollisimman pitkään. Aamulla hän lukee lehdet netistä, keittää kahvit ja käy kävelyllä ja kaupassa.
– Jos on työpäivä, käyn töissä jossain huuhaa-paja-tyyppisessä paikassa.
Karling kutsuu huuhaa-pajoiksi kaupungin tai muiden organisaatioiden työpajoja.
– Se on olevinaan työtä, mutta ei se vie minua eteenpäin eikä hirveästi hyödytä. Toisaalta on kuitenkin mukavaa, että on joinakin päivinä tekemistä. Kesällä kävelen paljon. Aika kuluu siinä eikä tarvitse ajatella, että kaikki asiat ovat päin helvettiä.
Sanna kertoo talven olleen tiukkaa aikaa. Pakkaset aiheuttivat jopa 800 euron kuukausittaiset sähkölaskut. Sannalla on myös ulosottovelkaa yli 10 000 euroa.
– Sitä ei onneksi tarvitse nyt maksaa, ulosottomies juuri soitti ja sanoi, että ei hän nyt pysty perimään velkoja minulta näillä tuloilla.
Arjesta selviää, kun miettii tarkkaan kauppaostokset ja hakee kerran viikossa ruokakassin. Vaatteet ostetaan kirpparilta tai saadaan läheisiltä. Haasteita tuottaa syrjässä asuminen ilman autoa.
– Kyytiä joutuu aina pyytämään. Ystäväni asuu onneksi ihan lähellä. Olen yrittänyt etsiä asuntoa lähempää kylää, mutta kunnalla ei ole tarjota isompaa asuntoa. Yleensä syömme makaronia tai perunoita ja jauhelihakastiketta. Peruskotiruoka ei ole hirveän kallista ja onneksi lapset tykkäävät siitä.
Kesänvietto on mietityttänyt Sannaa. Moni suuntaa matkalle, tämä perhe ei.
– Lasten isä auttaa onneksi sen verran, että pääsemme mökkireissulle. Mutta jos huvipuistoon haluaisi, niin ainakaan kaikkien lasten kanssa ei pääse. Onneksi joskus kunta on järjestänyt yhteisiä, edullisempia reissuja huvipuistoon.
Omasta hyvinvoinnistaan Sanna pitää huolta siten, että perhetyöntekijä käy perheessä. Kolme lasta käy tukiperheessä silloin tällöin.
– Joskus haaveilen ulkomaille lähdöstä. En ole ollut missään muualla kuin kerran ruotsinlaivalla. Se oli ennen lasten syntymää.
Eteenpäin, mutta miten?
Tuoreessa e2 Tutkimuksen ja Nuorisotutkimuskeskuksen tutkimuksessa niin sanotuista NEET-nuorista (Not in Education, Employment or Training) todetaan, että nuoret ottavat itse vastuuta hyvinvoinnistaan eivätkä toivo mahdottomia. Nuoret kaipaavat apua velkaantumiseen, puuttumista koulukiusaamiseen, harrastuksia ja töitä. Ei Valtteri Karlingkaan vastaa populistista käsitystä syrjäytyneestä tai pikemminkin syrjäytetystä ihmisestä.
– Jos työnantaja lukee paperini, niin hän katsoo, että jaaha, tässä on joku pitkäaikaistyötön syrjäytynyt. Tietyltä osin se toki vastaa tilannetta, mutta ei kaikilta osin. En ole stereotyyppinen syrjäytyjä.
Karlingin mielestä työkeikkojen tekemisen työttömänä pitäisi olla kannattavampaa.
– Nyt saan tienata kolmesataa kuussa. Sitä suuremmat tienestit vähennetään täysmääräisesti pois, eikä se motivoi. Töihin lähtemisessä pitäisi olla järki. Jos tekee 160-tuntista kuukautta kaupan kassalla ja tienaa 1220 euroa kuussa – kuten naisystäväni työharjoittelussaan – se ei tunnu reilulta. Asumis- ja toimeentulotuki olisivat olleet satasen kuussa vähemmän.
Sukulaiset ovat patistaneet Karlingia tutkimuksiin saadakseen selville, olisiko hänellä jokin diagnoosi, joka aiheuttaa hänen tilanteensa.
– Kaksi vuotta sitten mentiin neuropsykologille selvittämään, onko minulla oppimisvaikeuksia. Niitä ei todettu. Olen kyllä alkanut itsekin miettiä, että pitäisikö minun saada jokin lausunto, että aukot ansioluettelossani selittyisivät. Mutta kun sellaista diagnoosia ei ole, niin tämä minun työttömyyteni näyttäytyy sukulaisille puhtaana työnvieroksuntana ja laiskuutena.
Sannaa mietityttää se, miten käy, jos tulee päätyneeksi matalapalkkaiseen työhön.
– Totta kai sitä miettii, että mitä jos työstä saadulla tulolla ei pärjääkään. Olen kuitenkin halukas lähtemään työelämään ihan oman mielenterveydenkin kannalta, ettei elämä ole vain 24/7 kotona oloa lasten kanssa.
Kirjoitus on julkaistu Sininauhaliiton Toivo-lehden numerossa 2 / 2019
Lähteet:
Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskus, 2018
THL: Huono-osaisuuden ylisukupolvisuus, 2016
EAPN-Fin: Suomen köyhyysraportti, 2018
Jenni Simonen: ”Mä koitan itse selviytyä kaikesta” – tutkimus työn ja koulutuksen ulkopuolella olevista nuorista, 2019.
Teksti: Satu Mustonen
Kuvat: Rosemarie Särkkä, Cocoparisienne/Pixabay, Dreamstime, Leena Seppänen