Pasilan poliisitalossa on tyhjentynyt työhuone, jonka vaatekaapissa roikkui sekä papinpaita että poliisin virka-asu. Tavallisena työpäivänä Carita Pohjolan-Pirhonen lähti huoneesta kuitenkin siviilivaatteet yllään.
YLI 18 vuotta poliisipappina Helsingissä toiminut Pohjolan-Pirhonen kutsuu itseään rinnallakulkijaksi.
– Olen tavallinen ihminen, joka on tullut toisen tavallisen ihmisen vierelle turvaksi, kun maailma sortuu.
Työ koostui paljolti kehittäjän ja kouluttajan tehtävistä, mutta kun kutsu tuli, Pohjolan-Pirhonen lähti kentälle välittämään kuolin- tai suruviestin läheiselle kuolemantapauksissa.
– Siihen ei koskaan tottunut. Meidän tehtävämme on ottaa vastaan tunne ja huolehtia ihmisen turvallisuudentunteesta.
POHJOLAN-PIRHONEN tuli valituksi poliisipapiksi vuonna 2000. Sininauhaliitto haastatteli häntä Toivo-lehteen viimeksi, kun Pohjolan-Pirhonen oli toiminut työssään vasta pari kuukautta. Olen juuri oikealla paikalla, hän sanoi silloin.
– Paras palkkioni työstä on aina ollut se, että olen saanut autettua ihmistä vaikka tunnin eteenpäin.
18 vuotta sitten äkillisen tapahtuman jälkeen annettu tuki oli vielä hyvin kirjavaa.
– Tuntui usein, että on enemmän intoa kuin ammattitaitoa. Joskus taas oli ammattitaitoa, mutta ei tarpeeksi tekijöitä.
Aasian Tsunamin jälkeen rakenteet alkoivat olla valmiina.
– Puhuttiin, että jos jotain tapahtuu, on hyvä olla valmiuksia. Nykyään ei sanota, että jos, vaan kun jotain tapahtuu.
Jokainen kunta on velvollinen huolehtimaan ympärivuorokautisesta sosiaali- ja kriisipäivystyksestä.
– Nyt esimerkiksi kriisitilanteiden purkukeskustelut ovat osa rakenteita, samoin kirkon paikallinen, valtakunnallinen ja kansainvälinen henkinen huolto.
MAAILMA ei Pohjolan-Pirhosen silmissä ole aiempaa turvattomampi. Ei se ole sitä tutkimustenkaan valossa.
– Suomalaiset tekevät vähemmän väkivallan tekoja. Myös työturvallisuus on parantunut huikeasti.
Kun ensimmäiset terrori-iskut tehtiin Euroopassa, Pohjolan-Pirhonen muisti teologian professorin sanat opiskeluajoiltaan: eri vakaumukset tulevat keskustelemaan, myös väkivaltaisesti.
– Tuolloin ajattelin, että ei minun aikanani. Nyt en oikein osaa sanoa, mitä tapahtuu. Väkivalta ja terroriteot ovat aina olleet joidenkin keino pyrkiä vaikuttamaan, eikä terveellä pohjalla oleva uskonto tuhoa.
Pohjolan-Pirhonen ei pidä vastakkainasettelusta. Ennen haastatteluamme, yhtenä viimeisistä työpäivistään hän oli juuri kirjoittanut sähköpostia viidelle eri näkemyksen omaavalle ihmiselle turvanpaikanhakijoiden kanssa toimimisesta.
– Osa pitää poliisin toimia liian lievinä, osa liian kovina. On haastavaa, kun ketään näistä ei saa jättää huomiotta.
Keskustelu turvapaikanhakijoiden kohtelusta on siis Pohjolan-Pirhosen mukaan polarisoitunut. Mutta mitä kansalainen voi uskoa, kun hän lukee lehdistä, että poliisi erottaa samaan perheeseen kuuluvia turvapaikanhakijoita toisistaan?
– Ketään ei voi jättää pulaan, ei missään tapauksessa. Kirkon, poliisin ja muiden pitää tehdä ihmisten eteen hyvää yhdessä toimien. Nyt energia menee mielestäni siihen, että virkakoneistoa vastustetaan.
POHJOLAN-PIRHONEN kertoo monen tapahtuman urallaan jättäneen jäljen.
– Kun lapsi joutuu kärsimään tai kuolee, se koskettaa eri paikkaa sydämessä. Ne tilanteet ovat niin epäoikeudenmukaisia.
Minkälaista kriisiapua tai työnohjausta sai ihminen, joka antoi itse niitä ammatikseen?
– Minulla on ystävä, joka tekee rankkaa työtä. Välillä me saatamme sanoa toisillemme, että nyt tarttis sielunhoitoa. Sitten me keskustelemme puolin ja toisin.
Työ on syventänyt omaa uskoa. Vai onko se ikä, Pohjolan-Pirhonen miettii.
– On jotain, mikä kantaa meitä. Mitä syvemmällä on toivottomuudessa, sitä syvemmin toivo on läsnä. Minun ei tarvitse yrittää tehdä kaikkea. Uskon myös edelleen lähimmäisenrakkauteen.
NYT Pohjolan-Pirhonen on eläkkeellä, 43 työvuoden jälkeen ja kertoo oppineensa arvostamaan arkisia pieniä asioita. Pikku asioita kuten kanoja, joiden ulkotarhan hän on juuri purkanut kotipihassaan.
– Rakennan uuden tilalle. Lisäksi minulla on mehiläisiä, koiria ja kissoja. On siellä mieskin. Teen myös kuvataidetta, jos on aikaa. Haluan luoda kaunista ympärilleni.
Haastattelu on julkaisu Toivo-lehden ”Entä nyt?” -palstalla 2/2018
- Poliisipapin virka on ollut Helsingin seurakuntien yhteisessä seurakuntatyössä vuodesta 2000 alkaen. Viran perustivat yhteistyössä kirkko, ministeriö, poliisihallitus ja Helsingin poliisilaitos muualta Euroopasta lainatun mallin mukaan.
- Poliisipappi työskentelee Helsingin poliisilaitoksen, Maahanmuuttoviraston sekä tarvittaessa muiden valtionhallinnon yksiköiden kanssa. Työhuone sijaitsee Pasilan poliisitalossa.
- Poliisipapilla on periaatteessa kolme tehtävää: kuolinviestin vieminen, henkisen ensiavun järjestäminen verkostoyhteistyössä ja työpaikkapappina oleminen henkilökuntaa varten.