Ohita valikko
Eunice Johnson ja hänen poikansa.

Toiveena tasainen elämä

Sininauhaliiton jäsenyhteisö Suomen Caritas tukee vailla koulutusta olevia maahanmuuttajia takaisin töihin tai opiskelemaan.
JAA

Mitä yhteistä on Nigeriasta Italian kautta Suomeen muuttaneella siirtotyöläisellä ja helsinkiläisellä vapaaehtoistyötä tekevällä sosiaaliohjaajalla? Ainakin Helsingin Kallion kaupunginosa.

Setlementtitalon alakerran kahviossa kuuluu kolke, kun Eunice Johnsonin poika paukuttaa menemään hyllystä löytyneillä muovikuorma-autoilla. Eunice Johnson näyttää tekemäänsä rekrytointivideota. Hän kertoo kameralle, minkälainen työntekijä hän on. Työnantajat haluavat  usein sellaisen nykyään, haki ihminen sitten mitä työtä tahansa, Johnsonin tapauksessa siivoamista.

– Olen todella hyvä työssäni, ja voin sanoa, ettei kukaan, kenelle olen työskennellyt, kadu minun palkkaamistani, videolla puhuva iloinen ja tyylikäs nainen sanoo.

Työt loppuivat raskaaksi tuloon

Nyt Eunice Johnson istuu Kalliossa sijaitsevan Setlementtitalon kahviossa vähän rennommissa vaatteissa. Päässä on värikäs neulottu lippis ja paitapuseroa koristavat punavalkoiset raidat. Vilkkaan kolmevuotiaan kanssa oleminen on hektistä. Johnson olisi jo valmis menemään takaisin töihin.

Eunice Johnsonin matka Suomeen on ollut pitkä. Tuhannet nigerialaiset nuoret naiset, joukossa nykyään myös nuoria miehiä, lähtevät joka vuosi etsimään parempaa elintasoa Euroopasta. Osin syynä on maan köyhyys, osin epärealistiset käsitykset Euroopasta. Moni joutuu ihmiskaupan uhriksi tai huomaa perillä, ettei luvattua työpaikkaa olekaan. Suurin osa nigerialaisista naisista ja tytöistä päätyy Italiaan, niin myös Johnson. Elämä oli vaikeaa, ja Eunice Johnson päätyi lopulta naimisiin italialaisen miehen kanssa, joka ei halunnut päästää häntä kotoa töihin.

Johnson erosi, meni töihin ja teki pitkää päivää. Työt kuitenkin loppuivat. 2014 ystävä kehotti Johnsonia lähtemään Suomeen, siellä kuulemma olisi töitä. Eunice Johnson oli 31-vuotias, ja yksityisen firman kautta luvattiin siivoustöitä. Parisen vuotta niitä olikin. Kun Johnson tuli raskaaksi, työt loppuivat ja työperäinen oleskelulupa raukesi. Lapsen isä häipyi. Maahanmuuttovirasto kehotti Eunice Johnsonia lähtemään takaisin Italiaan.

– Olin seitsemännellä kuulla raskaana. Asianajaja auttoi minua, että saimme hankittua lentokiellon lääkäriltä.

Kohtaaminen Kalliossa

Tilanne oli silti hankala. Eunice Johnson ei ollut varma, kauanko hän saisi vielä olla maassa lapsen syntymän jälkeen. Arki oli jo muotoutunut omakseen Suomessa, ystävät olivat Suomessa eikä hän olisi halunnut lähteä takaisin. Kohtaloon puuttui Kallion kulttuuriverkosto. Helsingin Kalliossa asuva Johnson meni käymään verkoston tapahtumaan, missä oli sattumalta myös helsinkiläinen sosiaaliohjaaja Hannele Liukkonen. Liukkonen toimii vapaaehtoisena katolilaistaustaisessa avustusjärjestö Suomen Caritaksessa. Caritaksen toiminta oli tuttua Johnsonille jo Italiasta, missä hän oli nähnyt järjestön väen jakavan ruokaa.

Eunice Johnson ja Suomen Caritaksessa vapaaehtoistöitä tekevä Hannele Liukkonen tutustuivat Kallion kulttuuriverkoston tapaamisessa.

Liukkonen pyysi Johnsonin mukaan DUUNI-hankkeeseen. Suomen Caritaksen, Turun ja Lahden ammattikorkeakoulujen, Lapin yliopiston, Kirjan talo ry:n ja Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n hanke tukee nuoria vanhempia opiskelu- tai työpaikan löytämisessä.

– Vailla koulutusta olevien maahanmuuttajien ei ole helppoa ponnahtaa äitiyslomalta suoraan takaisin töihin tai opiskelemaan. Kotiin jääminen passiivisena tuppaa usein myös olemaan monisukupolvista, joten haluamme hankkeellamme tulla tässä kohtaa väliin.

Ei töitä ovea koputtamalla

Ryhmässä opiskellaan käytännön taitoja, kieltä ja tietämystä suomalaisesta kulttuurista.

”Auta armias, jos ihminen on työkkärin kirjoissa eikä muista ilmoittaa kaikkia askeleitaan sinne!”

– Moni on ajatellut, että töitä voi hakea vain ovea koputtamalla ja kysymällä, löytyykö töitä. Meillä kaikki menee kuitenkin nykyään protokollan mukaan. Ja auta armias, jos ihminen on työkkärin kirjoissa eikä muista ilmoittaa kaikkia askeleitaan sinne!

Ryhmän osallistujilla on usein myös suomalaiseen kulttuuriin ja omiin perheisiin liittyviä ongelmia. Eunice Johnsonin tapauksessa suurin ongelma oli oleskeluluvan puuttuminen, joka stressasi häntä niin että tulevaisuus tuntui mahdottomalta.

– Se on ollut sellaista kannustusta ja lohtua. Ja sen painottamista, että juuri nyt oleskelulupaa ei kannata murehtia, vaan keskittyy pitämään omat taitonsa kunnossa ja oman itsensä koossa, lapsenkin takia, Hannele Liukkonen sanoo.

Loppusyksystä elämä kääntyikin paremmaksi. Kokopäiväinen työpaikka siivoojana odottaa häntä heti, kun hän saa maahanmuuttovirastosta työluvan. Sitä odotellessa Eunice Johnson toimii aktiivisena Kallion kirkossa.

”Haluan, että elämäni olisi tasaista. En halua enää mitään, joka järkyttää elämääni.”

– Elämä täällä on kaksisataa prosenttia parempaa kuin Nigeriassa. Vaikka ei olisi töitä, voi Suomessa saada tukea ja rohkaisua. Unelmani tällä hetkellä on jatkaa siivoustöitä, hoitaa poikaani ja tehdä ruokaa. Rakastan ruuanlaittoa. Haluan, että elämäni olisi tasaista. En halua enää mitään, joka järkyttää elämääni.

”Vapaaehtoistyössä saan olla henkilökohtaisempi”

Kysyimme Sininauhaliiton tuoreessa jäsenjärjestössä Suomen Caritaksessa työskentelevältä Hannele Liukkoselta, mikä hänet houkutellut vapaaehtoistöihin avustusjärjestöön, vaikka hän leipätyönäänkin toimii sosiaalialalla.

Miten työsi Caritaksessa eroaa omasta palkkatyöstäsi?

– Vapaaehtoistyössä minulla ei ole viranomaisvastuuta. Se vaikuttaa niin, että minun on helpompi olla positiivinen ja kannustava henkilökohtaisella tasolla. Totta kai tuon esiin päivätyössänikin toivoa ja kannustusta, mutta Caritaksessa sitä on vielä enemmän. Caritaksessa me myöskään emme myönnä suoraan rahaa tai avustusta vaan kohtaamme ihmisen ja ohjaamme hänet eteenpäin. Toivon välittäminen ja ihmisen kannustaminen omatoimisuuteen tuntuu minusta tärkeältä kolmannen sektorin työssä.

Miten innostuit vapaaehtoistyöstä?

– Liityin kymmenisen vuotta sitten katoliseen kirkkoon. Kolmisen vuotta sitten huomasin, että Caritaksella olisi tarve sosiaalityön osaajista ja rohkenin kysyä toimistolta, tarvitsisivatko he työpanostani. Toiveenani on, että Caritas voisi jonain päivänä palkata minut riveihinsä.

Caritas on katolinen avustusjärjestö. Mitä katolisuus sinulle merkitsee?

– Luterilainen kirkko Kanta-Hämeessä ei tuntunut ollenkaan sopivan minulle. Erosin kirkosta heti täytettyäni 18. Mutta jatkoin etsintää. Sitten väliin tuli vuosia ja elämää, en etsinyt enkä ajatellut koko asiaa. Länsi-Balkanilla ja Puolassa matkustaessani näin eläviä katolisia kirkkoja; ihmisiä, jotka kauppamatkan varrella kävivät kirkossa rukoilemassa ja kauniita, kauniita kirkkoja. Kerran huokasin kotona, että voi kunpa voisin liittyä Slovenian katoliseen kirkkoon. Poikani vastasi, että kyllä kai täältäkin katolinen kirkko löytyy. Elämässä on joitakin asioita, joita ei voi valita. Ne vain tulevat elämään, kuten perhe tai rakkaudet tai kuolemat. Minulle se, että löysin katolisen kirkon ja liityin siihen, on suuri elämän ilo. Kirkkoon ottamisen päivä on yksi elämäni kauneimpia muistoja.

Juttu on ilmestynyt Sininauhaliiton TOIVO-lehden numerossa 1/2020 ja siinä on käytetty lähteenä myös FinnWID – Naiset kehitystyössä ry:n kampanjasivustoa “Toisenlaisia tarinoita”, joka lisää tietoisuutta ihmiskaupasta ja kerää varoja naisten toimeentulomahdollisuuksien kehittämiseksi Nigeriassa.

Teksti ja kuvat:
Satu Mustonen