Ihmisiä ruokajonossa Helsinginkadulla.

Miksi ruokaa on jonotettava ulkona?

Ruoka-avun muuttaminen perinteisestä köyhäinavun mielikuvasta kohtaamisten kentäksi vaatii rohkeutta, Ruokajonosta osallisuuteen -hankkeen työntekijät kirjoittavat.
JAA

Monilla paikkakunnilla näkee edelleen ruokajonoja tai leipäjonoja, kuten niitä monesti nimitetään. Jonoissa näkee paitsi ihmisiä ja ruokaa usein myös kohtaamista, yhdessä olemista ja yhdessä tekemistä. Ruokaa hakiessa vaikkapa yksinäisyys voi lievittyä, tulee lähdettyä ulos ihmisten ilmoille.

Mutta miksi yhä edelleen ruokaa jonotetaan ulkona? Eikö jokaisessa Suomen kunnassa ole esimerkiksi seurakuntakeskus ja kirkko, kunnan virastotalo, lähiöiden asukas- ja yhteisötiloja ja monta oppilaitosta ja urheiluhallia, johon voisi kutsua sisälle 100–200 ihmistä kerran tai kaksikin viikossa?

Jonottamisen sijaan olisi tilaa ja aikaa kahvitella ja rupatella tai kysyä tarvittaessa neuvoa. Ja lähtiessä saisi mukaansa myös ruokaa.

Erilaisia ideoita ruoan jonottamisen tilalle etsitään ja löydetään. Esimerkiksi diakoniatyössä on kokeiluja perheiden ruoka-avun tuomisesta yhteiseen noutopaikkaan. Ruokakassia hakiessa voi sopia tapaamisen tai kotikäynnin diakoniatyöntekijän kanssa.

Kotiin vietävän ruoka-avun oheen voi puolestaan yhdistää kuulumisten vaihtoa ja tarvittaessa pienimuotoista palvelutarpeen arviointia tai ohjausta.

Massiivisten ruoanjakotilaisuuksien tilalle voi järjestää myös pienimuotoisempia tapahtumia, joissa muun toiminnan ohessa voi syödä lämpimän aterian tai poimia itselleen sopivan ruokakassin mukaansa.

Pieniä, kohtaamista ja toimintaa sisältäviä tapahtumia voidaan järjestää yhteistyönä useamman ruoka-apua tekevän tahon, esimerkiksi järjestön tai seurakunnan kanssa. Myös kaupungin tai kunnan panos on tärkeä, edistäähän ruoka-apu koko yhteisön hyvää.

Ruoka-avun muuttaminen perinteisestä köyhäinavun mielikuvasta kohtaamisten kentäksi vaatii rohkeutta ja uusia, inhimillisiä lähestymistapoja.

Aito toisen ihmisen kohtaaminen vaatii kyllä aikaa ja fyysistä tilaa, mutta sen myötä voivat kaikki osapuolet löytää jotain aivan uutta. Monesti ruokajonoa ei välttämättä haluttaisikaan, mutta ilman apua ja verkostoa ei oikein tiedetä, miten omaa toimintaa voisi muuttaakaan.

Yksin on useimmiten mahdotonta saada muutosta käyntiin. “Vain aniharvat tietävät, miten minkäkin pitää olla, ja vain muutamat selviävät kaikesta omin neuvoin” (muumit).

Ruokajonosta osallisuuteen -hankkeen työntekijöiden kirjoitus on julkaistu Turun Sanomien Lukijoilta -palstalla 18.3.2019

Sininauhaliiton Ruokajonosta osallisuuteen -hankkeessa (ESR) autetaan ihmisiä siirtymään ruokajonosta osallisuuteen eli tasavertaisuuteen, yhteisöön kuulumiseen, itseä koskeviin asioihin vaikuttamiseen ja arvostettuna olemiseen. Hanke toimii ajalla 2018 – 2020 ja sen toteuttavat yhdessä Sininauhaliitto sekä yhteistyökumppanit ViaDia ry, Helsingin Vieraskoti ry, Myrskylyhty ry (Etelä-Savo), Turun A-kilta ry, Keravan seurakunta ja Rovaniemen Päiväkeskus ry.