Ohita valikko
Kyltti ovessa

Järjestöt toimivat joustavammin ja nopeammin

Järjestöt kohtaavat ihmisiä, joiden tavoittamiseen kunnalla ei ole osaamista tai resurssia, Sininauhaliiton toiminnanjohtaja Pekka Lund sanoo.
JAA

Sininauhaliiton koordinoima Pyöröovesta ulos -hanke toteutettiin neljän eri järjestön yhteistyönä. Hanke toi monesta näkökulmasta esiin järjestölähtöisen työn edut ja haasteet, ja sen edetessä kävi selväksi, että järjestölähtöistä työtä tarvitaan edelleen sosiaalityön kentällä. Esimerkiksi juuri rikostaustaisten asiakkaiden parissa työskenneltäessä järjestökentälle ominainen joustavuus ja nopea reagointi on ensiarvoisen tärkeää.

Keskustelimme Sininauhaliiton toiminnanjohtaja Pekka Lundin kanssa järjestökentän tämänhetkisestä toiminnasta ja työn tulevaisuuden näkymistä. Vaihdoimme ajatuksia myös järjestöjen rikostaustaisten kanssa tekemästä työstä. Järjestökentän toiminta on muutoksessa: järjestöjen rooli ja ennen muuta rahoitus saattaa muuttua sote-uudistuksen ja STEA-rahoitusuudistusten myötä. Millaisena Pekka Lund näkee järjestöjen roolin sosiaalityön toimintakentän kokonaisuudessa nyt ja tulevaisuudessa?

Ketteryyttä ja luovuutta

Pekka Lund jaottelee järjestöjen toiminnan kolmeen kategoriaan: palvelujen tuottamiseen, kansalaistoimintaan ja näiden väliin jäävään järjestölähtöiseen auttamistyöhön. Jotkut järjestöt erikoistuvat johonkin näistä, esimerkiksi markkinalähtöisten palveluiden tuottamiseen tai vapaaehtoisuuden pohjalle rakentuvaan kansalaistoimintaan. Toisaalta monen järjestön toiminnassa on läsnä useampaa, jopa kaikkia kolmea toimintatapaa.

Järjestöistä puhuminen on vaikeaa ja usein harhaanjohtavaa, jos ei yksilöidä – tai edes ymmärretä – minkälaista toimintaa tarkoitetaan. On totta, että ”järjestöjä” yhdistää aatteellinen lähtökohta ja siitä kumpuava työote, mutta järjestöistä puhuttaessa on silti tärkeä ymmärtää myös eroja: suuri palvelutuottajajärjestö toimii ammattimaisesti yrityksen tavoin, pieni vapaaehtoisjärjestö kanavoi kansalaisten aktiivisuutta ja osaamista auttamistyöhön, Lund sanoo.

”Järjestöjen palveluntuotanto perustuu siihen, että tuotetaan markkinalähtöisesti palveluja, ja niiden myynti ja tuottaminen riippuu siitä, miten palvelut hinnoitellaan, markkinoidaan ja tuotetaan. Myös kansalaistoiminta on suhteellisen yksiselitteistä: jatkossakin tulee olemaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa työtä ja aatteeseen perustuvaa toimintaa.”

Ainutlaatuista järjestöjen työssä on palveluiden ja kansalaistoiminnan väliin jäävä alue, jota on alettu kutsua järjestölähtöiseksi auttamistyöksi. Järjestölähtöisessä auttamistyössä yhdistyvät ammatillisuus ja vapaaehtoisuus, joka usein voi olla vertaisuutta.

“Järjestölähtöisen auttamistyön piirissä tehdään jotain sellaista, jota ei voi sellaisenaan muotoilla palveluksi.”

”Järjestölähtöinen auttamistyö on toimiva ratkaisu moniin muuten vaikeasti ratkaistaviin tilanteisiin; myös rikostaustaisen kohderyhmän auttamisen kannalta näkökulma on merkittävä. Järjestölähtöisen auttamistyön piirissä tehdään jotain sellaista, jota ei voi sellaisenaan muotoilla palveluksi. Yhtäältä toimintaan osallistuu ammattilaisten lisäksi vertaisia ja vapaehtoisia. Toisaalta tarjottava tuki on pitkäkestoista ja vastaanottoaikoihin sitoutumatonta. Kolmanneksi kohderyhmä on haastava ja siksi palvelunäkökulmasta kannattamaton tai ainakin merkittäviä riskejä sisältävä. Järjestölähtöisen auttamistyön piirissä voidaan toimia joustavasti, kun ei toimita esimerkiksi vain tiettyjen asiakasmäärien tai ulkopuolelta tulevien tilauksien mukaan”, Lund luettelee.

“Ei virkamies voi työroolissaan lähteä kyseenalaistamaan jonkin tietyn pykälän tai säädöksen järkevyyttä, mutta järjestö ja kansalaistoiminta voi.”

Järjestölähtöinen auttamistyö edellyttää ketteryyttä ja luovuutta, joka usein mainitaan puhuttaessa järjestöjen toiminnasta. Ketteryys ja luovuus edellyttävät myös riittävää autonomiaa: järjestön pitää voida reagoida havaittuihin ja todellisiin tarpeisiin ja kehittää työtä jatkuvasti. Ero viranomaistoimintaan tai tarkasti sopimuksissa säädeltyyn palvelutoimintaan on selvä.
Koronavuosi on hyvä esimerkki siitä, mitä viranomaistyö on. Viranomaisen tehtävä on tulkita lakeja ja toimia niiden mukaisesti.

”Varmasti moni AVIn virkamies on ollut näinä aikoina työssään sitä mieltä, että eihän tässä ole järkeä. Mutta ei ole yksittäisen virkamiehen tehtävä arvioida lain tai pykälien järkevyyttä tai järjettömyyttä vaan toimia ja ohjeistaa lain ja pykälien mukaisesti”, Lund arvioi ja jatkaa: ”Järjestöt pystyvät toimimaan joustavammin. En tarkoita, että järjestöt ovat lain ulkopuolella, mutta osaltaan järjestöjen rooliin kuuluu vähintäänkin kyseenalaistaa asioita, jotka eivät toimi tai estävät vaikuttavan auttamisen, ja etsiä luovia tapoja auttaa muuttuvissa tilanteissa. Ei virkamies voi työroolissaan lähteä kyseenalaistamaan jonkin tietyn pykälän tai säädöksen järkevyyttä, mutta järjestö ja kansalaistoiminta voi.”

Apua ja edunvalvontaa yhteiskunnan katvealueilla

Järjestöjen roolissa yhdistyy ihmisten auttaminen ja samojen ihmisten edunvalvonta. Palveluntuottajan ei ole helppo toimia edunvalvojana, koska sen tehtävä on tuottaa palvelua. Sen rooli perustuu eri vaatimuksille kuin järjestön rooli.

”Kun puhutaan järjestöjen tulevaisuudesta, rahoituksen turvaamisesta ja toimintaedellytyksistä, ajattelen, että autonominen järjestökenttä on toimivan yhteiskunnan kannalta tärkeä tekijä. Järjestöjen toiminnassa yhdistyy paitsi auttaminen ja kansalaistoiminta myös edunvalvonta, jonka keskeinen osa on turvata ja kehittää palveluja ja tukimuotoja järkevästi”, Pekka Lund sanoo.

Autonomista järjestösektoria tarvitaan, sillä se toimii peilinä ja kriittisenä kommentoijana julkiselle sektorille, laeille ja palvelujärjestelmälle. Kansalaisyhteiskunta on toimivan yhteiskunnan keskeinen osa. Puhuttaessa järjestöjen autonomiasta ja sen turvaamisesta on muistettava, että autonomiassakin on tiettyjä haavoittuvuuksia ja ongelmia. Autonomia ei saa johtaa irrallisuuteen.

“Toiminta voi jäädä irralliseksi esimerkiksi kunnan muusta sosiaali- ja terveystoimesta.”

”Järjestöjen autonomisessa roolissa on haasteensa. Jotkut päiväkeskustoiminnot ovat tästä hyvä esimerkki. Kun päiväkeskusten toiminnan mahdollistava erillisrahoitus tulee paikallisen julkisen rahoituksen ulkopuolelta ja niiden toimintakenttä on itsenäinen, toiminnot eivät välttämättä integroidu muuhun palvelujärjestelmään. Tämä ei ole toiminnan kohteena olevien ihmisryhmien etu”, Lund myöntää.

”Toiminta voi jäädä irralliseksi esimerkiksi kunnan muusta sosiaali- ja terveystoimesta. Kun omia toimintoja kehitetään itsenäisesti kunnan näkökulmasta ulkopuolisella rahalla, kunta ei välttämättä huomioi järjestökenttää paikallisen toiminnan kehittämisessä eikä sitoudu järjestön ja kunnan auttamisen yhdyspintojen rakentamiseen, vaikka tavoitetun kohderyhmän kannalta tämä olisi ehdottoman tärkeää ja vaikuttavaa”, Lund huomauttaa.

”Tämä johtaa pahimmillaan siihen, että osa asiakkaista ulkoistetaan kunnan palveluista järjestökentän toimintojen alle, eikä luontevaa polkua tai väylää eri toimintojen välille synny.”
Pekka Lundin mielestä erityisen vaikeassa elämäntilanteessa elävien ihmisten auttamistyön tulisi olla hyvin integroitunutta: järjestöjen toiminnan pitäisi nivoutua vahvemmin muiden paikallisten toimijoiden ja etenkin sote-työstä vastaavan julkisen sektorin palveluiden kanssa. Pyöröovesta ulos -hanke painiskeli sen kanssa, että vaikka hankkeen toiminta oli itsessään hyvää ja vaikuttavaa, ei toiminta kiinnittynyt hankkeen päättymisen jälkeen riittävän hyvin julkisen kentän rakenteisiin.

”Järjestökentälle on kautta historian ollut ominaista toimia niillä katvealueilla, joista julkinen sektori tai yksityinen kenttä ei ota koppia.”

Pyöröovesta ulos -hanke on osoittanut, että asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden näkökulmasta järjestökentän toimintojen aiempaa selkeämpi integroituminen paikallisiin julkisiin rakenteisiin olisi tärkeää. Koska Rikosseuraamuslaitos tai kunta ei ollut kiinteänä yhteistyötahona käytännön työssä tai työn talouden osalta, hankkeen hyvät mallit eivät jää elämään käytäntöön hankkeen päättymisen jälkeen. Pyöröovesta ulos -hanke oli hyvä kolmen vuoden laastari vaikeaan tilanteeseen, mutta ongelmaa se ei korjannut.

”Järjestökentälle on kautta historian ollut ominaista toimia niillä katvealueilla, joista julkinen sektori tai yksityinen kenttä ei ota koppia. Pitkällä aikavälillä juuri tämä on sitä ydintä, jossa yhteistoimintaa pitäisi pystyä parantamaan. Ei se kolmessa vuodessa tapahdu, mutta suotavaa olisi, että jollakin aikavälillä tapahtuisi”, Pekka Lund huomauttaa.

Lähemmin tarkasteltuna voi havaita, että järjestelmän ja toiminnan juurruttamisen näkökulmasta lyhyet, esimerkiksi kolmen vuoden hankkeet ovat hankalia. Kolmessa vuodessa rakenteita ei pysty muuttamaan kovin isosti.

”Mielestäni tällaisten rakenteita uudistavien hankkeiden tavoitteet ja tulevaisuuden näkymät pitäisi asettaa esimerkiksi 15 vuoden päähän ja lähteä kehittämään ja rakentamaan toimintaa sillä aikajänteellä”, Lund sanoo.

Matalan kynnyksen apua

Järjestöjen roolia osana sosiaalityön kenttään voi tarkastella myös eri työmuotojen näkökulmasta. Pyöröovesta ulos -hanke toimi rikostaustaisten parissa. Kuuluuko työ rikostaustaisten ja vankilasta vapautuvien parissa tulevaisuudessa järjestöille?

“Esimerkiksi rikostaustaiset, ongelmallisesti päihteitä käyttävät tai asunnottomuutta kokevat eivät luultavasti useinkaan äänestä tai ole kirjoittamassa kansalaisadressia omien etujensa tai tarvitsemiensa palveluiden puolesta”

”Rikostaustaisten kohdalla työ on ja pitääkin olla julkisen sektorin työtä, mutta järjestöilläkin on siinä tärkeitä rooleja. Ensinäkin järjestökentän kuuluu toimia edunvalvojana niille ihmisille, jotka eivät itse siihen kykene. Esimerkiksi rikostaustaiset, ongelmallisesti päihteitä käyttävät tai asunnottomuutta kokevat eivät luultavasti useinkaan äänestä tai ole kirjoittamassa kansalaisadressia omien etujensa tai tarvitsemiensa palveluiden puolesta. Eikä kukaan mukaan sitä tee. Juuri tähän tarvitsemme järjestöjä. Mutta edunvalvonta ei tarkoita vain ihmisten puolesta puhumista vaan erityisesti sitä, että pyritään vaikuttamaan kohderyhmän palveluihin ja heihin vaikuttaviin rakenteisiin. Rakenteet ja palvelut eivät saa sulkea ulos tai osaltaan lisätä syrjäytymistä tai huono-osaisuutta”, Pekka Lund painottaa.

Toisaalta moni rikostaustainen hakeutuu järjestöjen tarjoamien palvelujen tai toiminnan piiriin juuri niiden autonomian ja joustavuuden takia: he eivät välttämättä halua tai voi asioida viranomaisen kanssa. Päiväkeskuksissa tai järjestön palveluissa ei tarkisteta henkilöllisyyttä. Jos esimerkiksi on etsintäkuulutus päällä, kynnys mennä järjestöjen ylläpitämään ruokajonoon on matalampi kuin kynnys sosiaalitoimistoon hakemaan toimeentulotukea ruokarahaan.

”Tässäkin tapauksessa voidaan kiinnittää huomio järjestökentän joustavuuteen. Meillä on yhteiskunnan palveluiden ulkopuolella oleva kohderyhmä, ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta halua tai voi asioida yhteiskunnan palveluissa. Tämä voi johtua palveluiden aukioloajoista tai siitä, että pitää tunnistautua, tai siitä, että palveluissa asioidessa pitää olla jossain tietyssä kunnossa, ei saa olla esimerkiksi päihtynyt. On itsestään selvää, että nämä ihmiset hakeutuvat sellaisiin palveluihin, jotka vastaavat heidän tarpeitaan. Järjestökenttä kykenee tarjoamaan sellaisia tukimuotoja ja palveluja, joita ei muuten ole tarjolla tälle asiakasryhmälle”, Lund sanoo.

”Ei meillä ole sosiaali-, terveys- ja arkitoimea julkisella sektorilla, eikä pidäkään olla.”

Ihmisten kyky pärjätä arjessa vaikuttaa siihen, millaisia palveluja he tarvitsevat ja miten niihin hakeutuvat. Suomessa julkisia palveluja on järjestetty erilaisia täsmätarpeita varten, mutta järjestökentän palvelujen piirissä olevilla ihmisillä suurin vaikeus onkin arki: miten elää tavallista arkea päivästä toiseen. Mikään viranomainen tai yksityinen sektori ei voi kehittää tähän tarpeeseen täsmällisesti vastaavaa palvelua.

”Ei meillä ole sosiaali-, terveys- ja arkitoimea julkisella sektorilla, eikä pidäkään olla. Kuitenkin monen ihmisen ongelmat eivät ole missään sosiaali- tai terveysasioissa vaan arjenhallinnassa ja perusasioissa: miten osataan käydä kaupassa, pitää kämppä siivossa kunnossa ja muistetaan maksaa laskut, miten saadaan arkeen mielekkäitä asioita, itsetuntoa ja hyvää elämää. Arjen tukeminen on luontevasti järjestöjen työtä, jota voidaan toteuttaa monin tavoin, esimerkiksi vertaistoiminnan kautta”, Pekka Lund sanoo.

Vertaistoiminta ja omakohtainen kokemus on ensiarvoisen tärkeää arkisissa asioissa auttamisessa ja arjenhallinnassa. Rikollisuudesta irtautuvalle, vankilasta vapautuvalle paras asiantuntemus ja tuki käytännön arjen toimintoihin ja perusasioihin tulee vertaiselta, joka on itse käynyt saman polun läpi. Pyöröovesta ulos -hankkeessa keskityttiin juuri tähän näkökulmaan. Kun asiakkaan koko arki ja elämä on rakentunut rikollisuuden ympärille, on järjestön toiminnan huomioitava koko ihmisen elämän ja arjen kokonaisuus. On mietittävä, miten siinä tilanteessa voi auttaa ja tilannetta parantaa.

”Rikosseuraamuslaitos pyrkii vähentämään uusintarikollisuutta, mutta sen työ keskittyy vankilaan. Vankilassa voidaan järjestää tukea päihteettömyyteen, vapautumisen jälkeinen asunto ja monet muut palvelut, mutta arkea vankilasta käsin ei voi opettaa. Vankilassa on todella vaikea oppia elämään ja hallitsemaan arkea, koska juuri vankila on esimerkki siitä, mitä arki EI ole”, Pekka Lund toteaa.

Juuri tässä on järjestöjen ja julkisen sektorin yhteistyön ydin toimittaessa rikostaustaisten parissa: Rikosseuraamuslaitoksella ei yksin ole kaikkia keinoja tehokkaaseen toimintaan uusintarikollisuuden vähentämiseksi. Tavallisen arkielämän oppiminen on keskeistä elämänmuutoksessa, ja siinä järjestökenttä ja etenkin vertaistyö voi olla ratkaiseva apu.

Resurssi, ei elätti

Mikä siis on järjestökentän tulevaisuus ja toimintaedellytykset tulevaisuudessa? Yhteistyö on aivan keskeistä tulevaisuuden kannalta, mutta kenen kanssa, miten ja miksi järjestöjen pitää tehdä yhteistyötä? Ja keiden kannattaa tehdä yhteistyötä järjestöjen kanssa?

”Olen esimerkiksi törmännyt kuntatoimijan kommenttiin, että kunnalla ei ole varaa elättää enää yhtään useampaa järjestötoimijaa.”

Sininauhaliiton toiminnanjohtaja Pekka Lund uskoo, että kuntien tai tulevien hyvinvointialueiden kanssa tehtävä yhteistyö ja sen uudistaminen on tärkeässä roolissa järjestökentän tulevaisuuden näkökulmasta. Keskeistä on, miten kunnat tai hyvinvointialueet mahdollistavat yhteistyön alueellaan. Joissakin toiminnoissa tämä tuntuu olevan luontevampaa kuin toisissa. Esimerkiksi lasten liikunta on monessa kunnassa järjestölähtöistä harrastustoimintaa, eikä sen ajatella kuuluvan kunnan järjestettäväksi. Kunta kuitenkin mielellään rahoittaa sitä, investoi liikuntapaikkoihin ja jakaa järjestöavustuksia, että järjestö voi hoitaa tehtävän. Se nähdään investointina ja osana kunnan hyvinvointia. Lund peräänkuuluttaa samaa ajattelua myös sosiaali- ja terveysalan kentälle.

”Olen esimerkiksi törmännyt kuntatoimijan kommenttiin, että kunnalla ei ole varaa elättää enää yhtään useampaa järjestötoimijaa. Jos lähtökohtana on tällainen ajatus, että järjestöt ovat elättejä, järjestöjä ei nähdä resurssina tai osana kokonaisuutta. Silloin yhteistyökin varmasti on ohuilla kantimilla”, Lund sanoo.

”Ei järjestöjä pidä avustaa tai rahoittaa – elättää – niiden itsensä takia, vaan siksi, että järjestöt ovat välttämättömiä hyvinvointi-investointeja osana sosiaalityön kokonaisuutta. Järjestöjen avulla pystytään tavoittamaan, kohtaamaan ja auttamaan sellaisia asiakasryhmiä, joiden tavoittamiseen kunnalla ei ole osaamista tai resurssia.”

Kirjoitus on aiemmin ilmestynyt julkaisussa Vankilasta omaan kotiin – kokemuksia vankilasta vapautuvien asunnottomuustyöstä (2021).

Kirjoittaja
Miikka-Pekka Rautiainen, kehittäjä, jäsenyhteisöjen palvelutuotannon tuki