Unelmieni asiakasmaksulaki

Kuka hyötyy 50 euron sakkomaksusta, joka peritään, jos vakavasti syrjäytynyt ihminen tai vammainen henkilö, jonka Kela-kyyti ei tullut, ei saavu lääkärin vastaanotolle?
JAA

“Kaikki kaupungit ja kunnat eivät meitä auta.
Kaikki puistot ja penkit eivät meitä auta.
Me kuljemme kysymystä kantaen,
me elämme siinä, se elää meissä:
Onko tämä totta ja kannattaako?”

Olen syntymästäni saakka vammainen eli ainavammainen henkilö sekä osa-aikatyössä käyvä eläkeläinen. Toimin Sininauhaliitossa kehittäjänä toimialana Esteetön mielenterveys- ja päihdetyö (Emppa).

Mikäli työtä ei olisi, napanuorani toimeentulotukeen ei milloinkaan katkeaisi. Syynä olisivat asiakasmaksut. Mikäli työtä ei olisi, eläisin koko elämäni, kuten monet ystäväni ja asiakkaani elävät, takuueläkkeellä. Työikäisiä takuueläkeläisiä on Suomessa noin 60 000–65 000.

Arjessa pelkkä takuueläke tarkoittaisi elämän mittaista matkaa suomalaisessa köyhyydessä, matkaa, jota vielä rajoittaisi kompensaatioiden puute. En pysty käyttämään julkisia, en voi laukata kirpputoreilla enkä juuri pysty laittamaan ruokaa tai korjaamaan vaatteitani, vaikka sitä ei ehkä aina silminnähden huomaa. Ruokajono ei ole vastaus moninaiseen allergiakertymääni. Onneksi minulla on siis myös työtä. Olen kuitenkin kokenut sen ajan, kun työtä ei ollut, ja tiedän, millaista se on.

Siitä on jo kauan, mutta köyhyyden pelko ei katoa ikinä.

Olen monesti unelmoinut, minkälainen olisi se asiakasmaksulaki, joka toimisi eri syistä vammaisten, pitkäaikaissairaiden tai vakavasti syrjäytyneiden kohdalla ja siinä sivussa ehkäpä koko yhteiskunnan kohdalla.

Unelmieni asiakasmaksulaki perustuu tutkimustietoon

Olen yhdeltä koulutukseltani vanhan polven kotipalvelunohjaaja. Opiskeluaikoina tentin silloisen vuonna 1990 ilmestyneen sosiaalihallituksen julkaisun Kotipalvelun mahdollisuudet ja rajat. Luvussa Työläs maksujärjestelmä kerrottiin, että 16 % kotipalvelun asiakkaista oli luokassa 0. Asiakkaista 79 % kuului kolmeen alimpaan maksuryhmään, mutta heidän osuutensa kertymästä oli 56 % eli yli puolet.

Yhden kotipalvelulaskun hinta oli silloin 44 markkaa. Julkaisussa todettiin, että saadakseen nämä maksut silloin maksuun, oli tarkistettava vuosittain noin 200 000 ruokakunnan ja ainakin 300 000 henkilön tulotiedot. Tenttikirjani kertoi, että tämä oli työlästä.

Silloinen nuori sosiaaliohjaajaopiskelija ja äiti oli toivorikas: tästä se kehitys kehittyy, mitataan, punnitaan ja tutkitaan, mikä on kannattavaa!

Asiat eivät kuitenkaan kulkeneet Kotipalvelun mahdollisuudet ja rajat ‑julkaisun viitoittamalla tiellä. Vuosien ja vuosikymmenten saatossa käsieni läpi ja silmieni alta on mennyt paperi jos toinenkin, mutta vastaavaan tutkittuun tietoon en ole sen koommin törmännyt.

Nykyinen kehittäjä ja isoäiti on syvästi pettynyt!

Asiakasmaksuja ja niistä syntyvää taakkaa pitää ehdottomasti kunnolla tutkia. Valistunut arvaukseni on, että ne kolme alinta tuloluokkaa ovat niin palveluissa kuin maksuissakin yhä edelleen palvelujen ”pääkäyttäjät”. Miten paljon voisi tutkimuksen, järkeistämisen ja tietotekniikan avulla sekä tuoda säästöjä että säästää inhimillisiä kärsimyksiä?

Unelmieni asiakasmaksulaissa on jatkuvissa maksuissa nollaluokka sekä maksu huojennetaan tai poistetaan vähävaraisilta tai varattomilta siellä missä se on syntynyt

20 vuotta tenttikirjani ilmestymisestä, vuonna 2010, oli EU:n köyhyyden teemavuosi. Olin mukana toimittamassa Invalidiliiton vammaisten ihmisten köyhyysohjelmaa Tullaan toimeen – elämyksiä kansaneläkkeellä. Jouduimme muuttamaan julkaisun rakennetta, koska kävi ilmi, ettei kotipalvelusta kotihoidoksi muuttuneessa palvelussa enää ollut lainkaan nollaluokkaa. Pakkohan meidän oli kysyä isoista kaupungeista kaikista ilmansuunnista, että mitä kuuluu sille 16 prosentille asiakaskunnasta, joka ennen muodosti nollaluokan. Työryhmä ei saanut mitään luotettavaa vastausta, joten asia piti jättää kokonaan pois julkaisusta.

Olisi taloudellisempaa ja tehokkaampaa pitää yllä jatkuvissa maksuissa suoraan nollaluokkaa kuin pyöritellä kaikkein pienituloisinten kuten takuueläkeläisten tai pelkällä toimeentulotuella elävien laskua eri tahoilla.

Myös kertaluonteiset maksut pitäisi alentaa tai poistaa siellä, missä kulu on syntynyt. Sillä kuka hyötyy 50 euron sakkomaksusta, joka peritään, jos vakavasti syrjäytynyt ihminen tai vammainen henkilö, jonka Kela-kyyti ei tullut, ei saavu lääkärin vastaanotolle?

En minä tätä tietämällä tiedä, mutta haastan uuden asiakasmaksulain laatijat tutkimaan asian kunnolla ennen lain hyväksymistä. Esimerkiksi kotikaupunkini Helsinki on jo luopunut terveyskeskusmaksusta, koska se on kannattamaton. Mitkä muut maksut voisivat olla kannattamattomia?

Tämän hetkisen asiakasmaksulain 11 §, eli maksun alentaminen tai sen poistaminen, on ollut pitkään kuollut pykälä. Jonkun verran se on muutamana viime vuonna virkistynyt, ja tuleva laki toki antaa siihen aihioita, mutta tulevassa laissa huojentamisen tai poistaminen pitäisi olla paljon velvoittavampaa.

Pelkään, että henkilö on jo perintätoimiston asiakas ennen kuin on selvitetty, kuuluuko hänelle uuden lain suoma maksun alennus, vapautus tai toimeentulotuki.

Unelmieni asiakasmaksulaki luopuu perintätoimistoista

Kuka kuuntelee köyhää -verkosto järjesti keskusteluillan perintätoimistoista vuonna 2011. Sen yhteydessä kävi ilmi, ettei esimerkiksi Helsingissä ole enää ole järjestelmää, jossa täysin tulottomien ihmisten asiakasmaksut menisivät suoraan toimeentulotukeen. Monet heistä joutuvat tulottomuudestaan huolimatta perintään.

Mielenterveyspuolella esimerkiksi pakkohoitoon joutunut henkilö voi hoitojakson päätyttyä todeta olevansa perintätoimiston asiakas, koska sairaalalaskuja on tippunut postiluukusta, vaikka hoito yhä jatkuu. Sairaalalaskut ovat menneet perintään, kun niitä ei ole aikanaan maksettu.

Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa, kun vammani huononi. Seuraavalla kerralla osasin olla varovaisempi.

Omaisten, läppärin ja kaverin lainaaman nettitikun turvin vältin ”justitiat”.

Tulin kokemukseni tiimoilta hieman paranoidiksi: miten reilun kuukauden sairaalareissulla kaikista kolmesta sairaalasta kaikki sairaalalaskut löysivät tiensä kotiini ennen kuin palasin, mutta kotiutumisen jälkeen odotin sitä viimeistä laskua yli kolme viikkoa ja soitin myös perään! Kummallista.

Olisiko tähän lääke? Kyllä olisi. Sosiaali- ja terveydenhuollon ulkopuoliset tekijät -työryhmä ehdotti jo IV loppuraportissaan vuonna 2012, että on selvitettävä, voisiko lakia verojen ja maksujen täytäntöönpanosta ja sen 5 § pykälää soveltaa myös asiakasmaksuihin. Arjessa se menee niin, että jos olen yrittäjä ja minulle tulee verovelkaa, joka on julkinen saatava, perintätoimistoja ei saa käyttää. Mutta kun minulla on synnynnäinen geenivirhe, joka paiskaa minut välillä viikoiksi tai kuukausiksi sairaalaan, olen tosi helposti justitioiden ikioma!

On sekä taloudellisesti että etenkin eettisesti täysin kestämätöntä, että ensin on lain mukainen sosiaali- tai terveyspalvelu, josta peritään lain mukainen maksu. Sitten yks kaks maksu siirtyykin yksityiseen, usein ulkomaisessa omistuksessa olevaan korkoa korolle ‑yhtiöön, joka saattaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen suureen kurimukseen.

Näistä korkomaksuista ei edes koidu mitään taloudellista hyötyä sosiaali- tai terveystoimelle!

Tulossa olevan asiakasmaksulain luonnoksessa perintäasia on kyllä huomioitu, mutta useat järjestöt, muun muassa Sininauhaliitto, on lausunnoissaan painottanut, että asian pitää tulevassa laissa olla ehdoton käytäntö vailla yhden yhtäkään porsaanreikää.

Perintätoimistoista on päästävä! Järjestelmä nykyisellään on Nottinghamin seriffi, ja teillä arvoisat päättäjät, on nyt eturivin tilaisuus toimia Robin Hoodina!

Unelmieni asiakasmaksulaki säilyttää välikatot

Aloitin puheenvuoroni tähän tilaisuuteen muokatulla katkelmalla Helvi Juvosen runosta Kuningas Kultatakki. Päätän sen lainaamalla Arto Paasilinnan lausetta kirjasta Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä:

Älä ole  pienille paha!

Unelmoin, että uuden asiakasmaksulain tekijät miettivät, kuinka eettistä on poistaa välikatot, kuten sarjahoidonkatto ja terveyskeskuskatto. Syöpäsairaille sytostaattihoitoa tarvitseville sekä dialyysissä käyville poisto tarkoittaa taloudellisen kuorman kasvamista kuoleman varjossa kamppailun ohella. Vuosittain sytostaattihoitoja saa tuoreimman tilaston mukaan vajaa 15 600 ihmistä (THL, hoitoilmoitusrekisteri 2017). Dialyysihoitoja saa vain 1947 henkilöä (Suomen Munuaistautirekisteri 2017).

Miten he jaksavat tulevaisuudessa? Miten itse jaksaisimme vastaavassa tilanteessa? Älköön se, joka luulee seisovansa, vain kaadu! Voisiko jopa olla mahdollista, että nämä kaksi hoitoa jätettäisiin kokonaan sarjamaksujen ulkopuolelle?

Asiakasmaksujen välikatot ovat onneksi olleet voimassa niin kauan kuin jaksan muistaa, ja niistä on ollut asiakkaille kiistatonta hyötyä. Vetoankin tutkimustiedon puutteeseen: onko nyt tarkkaan mietitty, mitä vaikutuksia välikattojen poistamisella on?

Tämän kommenttipuheenvuoroni voin tiivistää yhteen lauseeseen:

Unelmieni asiakasmaksulaki olisi ihmisen puolella.

 

Teksti: Pirkko Justander

Eduskunnan Kansalaisinfo 22.1.2019: Mikä muuttuu sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksuissa?

Järjestäjinä Eduskunnan köyhyysryhmä, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin ja Kuka kuuntelee köyhää -verkosto.

Tilaisuuden kommenttipuheenvuoro: kehittäjä Pirkko Justander, Sininauhaliitto, Esteetön mielenterveys- ja päihdetyö (Emppa)